Järjestöjen ympäristötyö
Selvitys järjestöjen ympäristötyöstä - Tekijät näkyviin, ideat jakoon ja resurssit tehokkaampaan käyttöön!
Hanke sai alkunsa tarpeesta kartoittaa varsin hajanaista ja satunnaista
järjestöjen tekemää ympäristötyötä. On huomattu, että monet muutkin
kuin varsinaiset ympäristöjärjestöt osallistuvat ympäristötyöhön oman
toimintansa ohella, kukin tavallaan. Hanke toteutettiin suurimmaksi osaksi ympäristöministeriön tuella.
Järjestöissä esimerkiksi
- voi olla käynnissä ympäristöhankkeita, -kampanjoita tai -projekteja
- voidaan kiinnittää erityistä huomiota toimiston ekologisuuteen
- ympäristötyö voi olla kiinteä osa toimintaa esimerkiksi
kesäleirien ohjelmassa, koulutuksessa, asenteessa tai yleisesti
toimintamalleissa
Siksi haluttiinkin selvittää
- missä ympäristötyön tuottoisimmat pesäkkeet kytevät järjestökentällä
- millaista ympäristötyötä niissä tehdään
- miten ne laajentuisivat ja lisääntyisivät
- ja kuinka ne saisi
verkoistoitumaan keskenään toiminnan tehostamiseksi entisestään
Hallussa ympäristötyön resursseja, tietoja ja
ideoita
Ajatuksena oli, että selvityshankkeen avulla järjestöt pääsevät "mainostamaan" ympäristötoimintaansa muille järjestöille, erilaisille toimijoille ja hallinnolle ja lisäämään siten mahdollisuuksiaan rahalliseen tai muuhun tukeen ja yhteistyöhön. Toisten järjestöjen vastauksista voi saada ajatuksia ja kipinää omaan toimintaan.
Selvitys tehtiin pääasiassa nettikyselyn avulla, ja yhteenvetotyyppinen raportti vastauksista tulee luettavaksi muun muassa Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n hankesivuille. Linkki kyselyyn löytyy alempaa. Kysely on avoinna 15.3.2009 saakka.
Selvitys järjestöjen ympäristötyöstä (pdf) (2.5 MB)
Selvitys järjestöjen ympäristötyöstä -hankkeen esittely (pdf) (40.6 KB)
Esitelty Ympäristökasvatuspäivillä 2008
Muualla verkossa
Kansainvälisyyskasvatus.net: lista ympäristökasvatustyötä tekevistä järjestöistä











